Jaakobin paini

Adam ja Eva olivat puetut ihmeelliseen valopukuun ennen lankeemustaan. Varmaan nuo puvut olivat kauniit ja ilmensivät ihmisparin kuninkaallista jaloutta ja viattomuutta. Taivaallinen puku edustaa taivaan ilmapiiriä, tunnetilaa, joka taivaassa vallitsee. Millainen on taivaallinen tunnelma? Vaikea sitä on sanoin kuvata kun ei ole sitä kokenut. On vain joitakin äärten häämötyksiä ja välähdyksiä millaista taivaassa saattaisi olla. Ehkä tunnelma on siellä kuin kiireettömänä kesäpäivänä. On lämmitä ja valoisaa. Perhoset lentelevät ja mehiläiset surisevat, linnut livertävät. Ihmiset ovat kaikki toistensa sydänystäviä, kuin sisarukset keskenään. On pirteä mieliala ja tarmoa puuhata kaikenlaista jännittävää. Olo on turvallinen, sillä Jumala hallitsee ja mikään paha ei uhkaa miltään taholta. Onni on täydellistä, on tulevaisuus ja toivo. Taivaan ilmapiirissä pysyi Adamin ja Evan puku tahrattomana heidän yllään. He saivat seurustella Kristuksen kanssa kasvoista kasvoihin. Kirkkauden valopuku on jokaisella pelastetulla jälleen tulevassa kirkkauden valtakunnassa.

Valitettavasti tapahtui jotain, joka tuhosi tuon viattomuuden vaatteen. Se varisi kuin kristallit maahan ja jätti heidät alastomiksi. He häpesivät. Heidän tuli vilu. He lymysivät. Taivaan hyvä tunnelma oli tuhottu varsin pienen rikkomuksen vuoksi. Jos joku lähimmäisemme tekee vastaavan rikkomuksen tänä päivänä, niin mahdammeko edes huomata että mitään pahaa on tapahtunut? Eikä ole ihmisten keskuudessa tavallista, että teoillamme monesti ilmaisemme, että onko Jumala todella sanonut….tarkoittaako Jumala sitä mitä Hän sanoo.
Millaisen synnin pitäisi ihmisen tänään tehdä, että se mielissämme saisi saman vakavuus asteen, kuin miltä oli tuo kielletyn hedelmän syöminen. Nyt kun tiedämme sen seuraukset tajuamme että pienikin poikkeama Jumalan tahdon tieltä voi suistaa vakaviin ongelmiin.
Olemme niin tottuneet syntiin, että monesti se vaikuttaa meistä suorastaan normaalilta ja tavalliselta. Eli musta muuttuu käsityksissämme valkoiseksi ja päinvastoin. Vastakohtaisuus eli kontrasti tuo esiin totuutta hyvin. Pienen synnin valtavat seuraukset tuovat ilmi sen, miten suloinen ja pyhä on taivaan ilmapiiri.
Vuosia sitten näin uninäyn. Siinä maa edessäni oli tasaisen tuhkan peitossa ikään kuin palaneen nuotion jäännökset, jotka oli tasoitettu laajalle alueelle. Yht`äkkiä tuhkasta nousi sähäkkä käärme ja iski minua jalkaan. Ymmärsin selkeästi tämän näyn merkityksen. Olin nimittäin edellisenä päivänä osallistunut moittimaan erästä kirkkomme työntekijää. Tällainen moittiminen ja arvostelu, joka on hyvin tavallista uskovienkin keskuudessa, on kuitenkin Jumalan näkökulmasta paha asia. Se elvyttää saatanan voiman meissä, vakka Jeesus on meidät sen vallasta juuri vapauttanut. Me teemme usein tyhjäksi Kristuksen työn sydämissämme väärillä teoilla.
Enkelit asetettiin vartioimaan paratiisin portille, että Adam ja Eeva eivät pääsisi sinne takaisin. Takaisin he varmasti halusivat. Olihan se heidän koti. Takaisin kotiin me ihmisetkin haluamme kuka mitäkin tietä. Me kristityt olemme valinneet tieksi Ristin tien. Uskon Jeesuksen sijaiskuolemaan syntiemme tähden, että me hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta olisimme pelastetut.

Uskovan vaellus ei ole monestikaan helppoa ja voittosaatossa vaeltamista. Saatamme joutua pelastuksen tunteen ja onnen tunteen sijaan kokemaan erämaa aikoja. Muistan ajanjakson elämässäni yli kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin tuntui kuin päivä olisi aina pilvessä. Aurinkoisia päiviä ei olisi ollenkaan. Tuntui kuin Jumala olisi silittänyt mutta vastakarvaan. Raamatusta voimme havaita, että on melko tavallista se, että Jumala kohtelee lapsiaan kovalla kädellä. Heidän elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Job on klassinen esimerkki. On muitakin. Me ymmärrämme, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset ja haluaa heidät uskoviksi ja yhteyteensä. Kuitenkin elämä näyttää siltä kuin Hän todellisuudessa torjuisi ihmisiä, jotka Häntä etsivät. Ikään kuin edelleen enkelien tuliset miekat olisivat paratiisin portilla.
Jotakin tässä ihmisen ja Jumalan kohtaamisessa on sellaista, jota voisimme tänään hieman tarkastella. On ymmärrettävää, jos Jumala torjuu julkijumalattoman, mutta miten voimme ymmärtää sen, että Jumala näyttää torjuvan myös henkilön, joka tahtoo elää Hänen yhteydessään?
Ps. 27:9. älä kätke minulta kasvojasi! Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni. Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani!

Raamatussa kerrotaan Jaakobista ja Esausta. Jaakob halusi saada esikoisuuden ohi veljensä Esaun. Se oli hänelle hyvin tärkeää. Esau sen sijaan ei arvostanut esikoisuuttaan, vaan huolettomasti luopui siitä.
1 Moos. 25:29-34. Kerran, kun Jaakob valmisti keittoa, Esau tuli väsyneenä metsästysretkeltään ja sanoi Jaakobille: “Anna vähän tuota ruskeaa, tuota ruskeaa keittoa, minä olen ihan lopussa.” Tästä syystä hän sai nimen Edom*. Mutta Jaakob sanoi: “Myy minulle ensin esikoisuutesi.” Esau sanoi: “Minä varmaan kohta kuolen. Mitä hyötyä minulle on esikoisuudesta?” Jaakob sanoi: “Vanno minulle ensin.” Niin Esau vannoi ja myi Jaakobille esikoisuutensa. Sitten Jaakob antoi hänelle leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni tiehensä.

Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan.

Jaakob edustaa uskovia, jotka todella ovat päättäneet saavuttaa päämäärän eli pelastuksen taivaan iloon. Jaakob ja hänen äitinsä tekivät kaikkensa, että Isak siunaisi esikoisen siunauksella Jaakobin Esaun sijaan. He päättivät mennä petoksen tielle.
1 Moos. 27:18-24. Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: “Isä!” Iisak vastasi: “Niin, poika, kuka sinä olet?” Jaakob sanoi isälleen: “Minä olen sinun esikoisesi Esau. Olen tehnyt niin kuin käskit. Nouse istumaan ja syö minun riistaani, ja siunaa sitten minut.” Iisak kysyi: “Miten löysit saaliin näin pian, poikani?” Jaakob vastasi: “Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen tielleni.” Iisak sanoi: “Tulehan lähemmäksi, poikani, niin minä tunnustelen, oletko sinä Esau vai et.” Jaakob meni isänsä luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: “Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet.” Eikä Iisak tuntenut Jaakobia, sillä tämän kädet olivat karvaiset kuten Esaun, ja hän siunasi Jaakobin. Iisak kysyi vielä: “Oletko sinä todella poikani Esau?” Jaakob vastasi: “Olen.”

Näin he harhauttivat vanhaa miestä. Mielestäni se oli verrattavissa tuohon kielletyn hedelmän syöntiin synnin tekona. Päämäärä oli Jaakobilla hyvä. Hän todella halusi saada esikoisuuden ja siunauksen, mutta hyvä päämäärä ei voi pyhittää keinoja. Jaakob tiesi tehneensä väärin ja siksi hän pelkäsi Esauta. Jumalakaan ei ollut hänen teostaan hyvillään.

1 Moos 32:25-29. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini* hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. Mies sanoi hänelle: “Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.” Mutta Jaakob sanoi: “En päästä sinua, ellet siunaa minua.” Mies kysyi häneltä: “Mikä sinun nimesi on?” Hän vastasi: “Jaakob.” Silloin mies sanoi: “Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut* Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.”

Jaakobin paini on kuuluisa sananparsi silloin kun ihminen joutuu henkiseen kamppailuun. Me joudumme joskus ikään kuin painimaan Jumalan kanssa, ikään kuin seulontaan. Kamppailu on käytävä loppuun asti, ei saa antaa periksi. Jaakob paini koko yön. Joskus uskova luopuu kamppailusta ja luopuu uskostaan. Ehkä näin käy liian usein. Kun on käynyt uskon kamppailut läpi ja voittanut saattaa tuntua, että se aiempi uskon käsitys oli jotenkin epäkypsä ja puutteellinen. Ehkä juuri siksi on käytävä taisteluita Jumalan kanssa, että usko kypsyy ja syvenee kohti syvempää Jumalan tahdon ymmärtämistä.
Jaakob ei tullut Jumalan tuomitsemaksi, vaikka olikin ollut petollinen, mutta hänen tuli kamppailla saadakseen rauhan ja siunauksen. Hänen tuli katua ja hyljätä syntinsä. Hänen tuli ymmärtää paremmin mikä leveys, pituus ja korkeus uskoon sisältyy. Hän voitti ja sai nimen Israel.

Toisaalta Raamatussa on myös esimerkkejä siitä, että ihmiset torjuvat Jumalan kutsun. Toisaalta Jumala torjuu ja toisaalta ihmiset torjuvat Jumalan.
Jer. 5:12. Ne ovat torjuneet Herran ja sanoneet: “Ei hänestä tarvitse välittää! Ei meitä kohtaa mikään onnettomuus, ei uhkaa miekka eikä nälkä.

Hoos. 8: 3. Mutta Israel on torjunut hyvän, siksi vihollinen sitä vainoaa.

Nämä jakeet kertovat ihmisistä, jotka ovat kovakorvaisia ja piittaamattomia. He luottavat omaan voimaansa ja viisauteensa. He ovat jumalattomia.

Jeesus tuli ihmisten torjumaksi.

Jes. 53:3. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
Matt. 13:57. Näin he torjuivat hänet.
Jeesus sanoi heille: “Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan ja omassa kodissaan.”
Joh. 12: 48. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

Ihmiset torjuivat myös apostolit;

Ap.t. 13:46. Silloin Paavali ja Barnabas sanoivat heille suorat sanat: “Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen.

On suuri tappio jättää taistelu kesken ja tyytyä matalaan tasoon. On suuri vahinko torjua Herran kuritus. Muistan uskon tieni alkutaipaleella, miten helppoa olisi ollut antaa periksi. Luin Kirjaa Todistusaarteita. Siinä on niin suoria ja kohtikäypiä tekstejä, että tukka nousi pystyyn ja iho kananlihalle. Pakko oli vain jatkaa lukemista, vaikka se raasti sielua, eli paljasti miten kaukana Jumalasta olen. Mieli tuli murheelliseksi sen tähden, että olemmeko me ihmiset todella noin syntisiä ja Jumalalle kelpaamattomia.
Olen sittemmin ymmärtänyt, miksi nuo kirjoitukset ovat niin ”tuomitsevia”. Profeetta oli saanut olla taivaan ilmapiirissä monia kertoja ja oppinut tuntemaan Kristuksen vanhurskauden sellaisena kuin se on. Hän ei ollut pelkästään katsellut kuin kuvastimesta, vaan ikään kuin kasvoista kasvoihin. Se kirkkaus, joka oli hänelle ilmaistu, sai synnin näyttämään kaikessa inhottavuudessaan ja synkkyydessään. Siksi hänen kirjoituksensa ovat niin kiihkeästi syntiä vastaan ja Jumalan kirkkauden puolesta. Hänen elämänsä tarkoitus oli palvella meitä lopun ajan ihmisiä, että me omaisimme oikean käsityksen kristinuskon kysymyksistä ja voisimme tavoitella uskon kautta vanhurskautumista itse kukin elämässämme. Hänen tarkoituksensa ei ole saattaa meitä lakihenkisyyteen ja omilla voimilla yrittämään mahdotonta. Hänen tarkoituksensa on osoittaa, miten riippuvaiset olemme Jeesuksen lunastustyöstä ja hänen voimastaan, että voisimme osallistua Kristuksesta, se vaatii meiltä kaikkea voimaamme ja kokonaista antautumista.

Raamatun kultaisia neuvoja on olla torjumatta Jumalaa;

Sananl. 3:11. Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua –
Sananl. 15:32. Joka torjuu moitteet, pilaa elämänsä, joka nuhteita kuulee, hankkii ymmärrystä.

Jaakobille kävi lopulta hyvin. Hän taisteli ja voitti. Hänestä tuli Israel jota nimeä on kantanut vuosituhansia kokonainen kansa.
Mitä tulee esikoisuuteen, niin ehkä joidenkin meidän tämän päivän uskovien kohdalla on tapahtunut jotain samanlaista kuin Jaakobille. Me emme ole suinkaan niitä ensimmäisiä ja ihmisinä parhaita. Emme omaa hyvää ulkonäköä ja lahjakkuutta erilaisiin tehtäviin. Emme ole ikäluokkamme parhaimmistoa. Eikö usein ole niin, että nämä ensimmäiset hyvät ja fiksut ihmiset eivät ole uskon asioista kiinnostuneet. He ikään kuin pitävät halpana esikoisuutensa. Sen sijaan Jumala pelastaa täältä ”pienen ja kurjan jäännöksen”. Ehkä me tunnemme itsemme niin hyvin, että tiedämme, että esikoisuus eli taivasosuus ei meille kuulu, mutta me tahdomme silti pelastua ja käymme Jaakobin painiin voittaaksemme omat luonteemme solmut ja esteet, jotka varjostavat Jumalan kirkkautta loistamasta sisimpäämme.

Meidän ei tarvitse hankkia eläinten karvoja käsiimme ollaksemme arvolliset saamaan siunauksen ja esikoisuuden. Meille on Jumala valmistanut paremman suosituksen. Jeesus Kristus esirukoilee puolestamme ja vetoaa omiin käsiinsä, joissa on naulojen jäljet. Hän sanoo Isän edessä ”minun vereni…minun vereni…” on puhdistanut tämän ihmisen synneistään. Hän on minun. Olen hänet kalliisti ostanut. Saamme osaksemme siunauksen uskon kautta Kristuksen ansioon Isän edessä. Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut.

Jeesus lupaa autuutta niille, jotka eivät häntä torju;
Matt. 11:6. Autuas se, joka ei minua torju.”
Ps. 102:18. Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan.

Olkaamme vaelluksessamme kestäväisiä tämän nurjan sukupolven keskellä.

1 Moos. 32:27. Mies sanoi hänelle: “Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.” Mutta Jaakob sanoi: “En päästä sinua, ellet siunaa minua.”
Että voimme yhtyä näihin Psalmistan sanoihin:
Ps. 66:20. Ylistetty olkoon Jumala! Hän ei torjunut rukoustani eikä kieltänyt minulta armoaan.

Ilkka Kuikka