Adventin aika

Ensi sunnuntaina alkaa taas adventin aika, mikä valmistaa meitä jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Sana adventti tarkoittaa Herran tulemista. Jeesus tuli tänne maailmaan ensimmäisen kerran, kun Hän syntyi meille Vapahtajaksi, jotta saisimme ikuisen elämän. Raamatussa meille luvataan, että Jeesus tulee toisen kerran noutamaan omansa luokseen taivaaseen.

Raamatussa meitä kehotetaan valmistautumaan tuota suurta Jeesuksen toisen tulemuksen päivää varten. Siinä mielessä elämme jatkuvasti adventin aikaa. Adventin aikaan liittyy Hoosianna-hymnin laulaminen. Hoosianna-huudahdus oli alun perin rukous: ”Oi auta, pelasta.” Lyhyt rukous, mutta miten merkittävä! Tämän sisältöinen lyhyt rukous lienee kaikista eniten rukoiltu – usein hätähuuto Jumalan puoleen. Siinä rukoilija turvautuu kokonaan Jumalan apuun, pelastukseen ja armoon, ja tiedostaa, että pelastus ja apu tulee yksin Jumalalta.

Luukkaan evankeliumin luvussa 18 kerrotaan miehestä, joka tuli kirkkoon synnin hädässä. Hänen tuskansa oli niin suuri, että hän ei tohtinut kohottaa katsettaan ylös taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Jeesus sanoi, että tuo mies meni kotiinsa vanhurskautettuna, mikä tarkoittaa Jumalan edessä syyttömäksi julistamista. Miten tärkeää onkaan aina tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on ja pyytää Häneltä apua ja anteeksiantoa.

Tästä myös joulun sanoma kertoo meille Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Jumalan siunaamaa adventin ja joulun aikaa!

Veli Keronen
Seurakuntatyöntekijä, Adventtiseurakunta

Samankaltaiset artikkelit

  • Pyhäinpäivänä läheisiä muistellen

    Tulevana lauantaina on pyhäinpäivä, jolloin monet ihmiset muistelevat edesmenneitä läheisiään ja rakkaitaan. Monet vievät myös haudalle kynttilän ja sytyttävät sen läheisen ja rakkaan muistolle. Kynttilän liekki kertoo muun muassa valosta ja toivosta, joka loistaa meille Raamatusta, Jumalan sanasta. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa, vaan Jeesus on omalla ristin kuolemallaan voittanut kuoleman ja antanut meille ikuisen…

  • Morsiusseurakunta

    Mitä tarkoittaa Ilmestyskirjan luku 144000? Nykyinen aika rakentuu yhä enemmän ja enemmän sellaiseksi, että Jumalaa ja Jeesusta muistetaan aina vain vähemmän. Näyttää siltä, että teknologinen kehitys ratkaisee kaikki ihmiskunnan ongelmat ja Jumalaa ei enää tarvita mihinkään. Elämme hyvin kristinuskon kielteisessä maailmassa. Raamatussa on valtavat lupaukset ja sieltä jokainen voi löytää Jeesuksen Kristuksen, mutta vain harvat…

  • Vapauttava tuomio

    ”Mitä tarkoitetaan viimeisellä tuomiolla? Mistä tietää elävänsä oikein Jumalan edessä? Joskus mietin mitkä ovat minun elämäni saavutukset tai onko niitä? Millaiset jalanjäljet minä jätän elämään? Mitä Jumala minulta odottaa ja vaatii? Ymmärränkö elää oikein Jumalani edessä? Joskus minua masentaa ajatus, jos Jumala sanoisikin minulle viimeisellä tuomiolla: ” Mene pois….” tämänkaltaisia pohdintoja moni käy mielessään. Vuonna…

  • Kaksi kaupunkia Uusi Jerusalem ja Suuri Babylon

    Ilm. 21:2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. 3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; Ilmestyskirjassa kerrotaan kahdesta…

  • Vastassa meitä

    Joitakin aikoja sitten erään perheen lapset muistelivat rakasta äitiään. Eräs muisto äidistä oli näin: ”Kun tulimme kotiin, niin äiti aina valvoi ja odotti ja oli vastassa meitä.”. Raamatussa äidin rakkautta verrataankin Jumalan rakkauteen: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.” (Jesaja 49:15) Kun kuulin tuon kertomuksen äidin rakkaudesta,…

  • Uusi asema Kristuksessa

    Ihmisen uuteen asemaan Kristuksessa sisältyy liian paljon, jotta sitä voitaisiiin kuvata yhdellä ainoalla sanalla. Niistä monista ilmaisuista, joita Raamattu käyttää kuvaamaan tätä todellisuutta, tärkeimpiä ovat käsitteet vanhurskauttaminen, sovitus, anteeksiantamus, lapseksi ottaminen ja pyhitys. Kullakin näistä termeistä, joita kristityt käyttävät yleisesti, on oma erityinen raamatullinen käyttönsä ja merkityksensä. Joskus ystävyksetkin voivat vieraantua toisistaan ja katkeruuden tunteet…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *