Adventin aika

Ensi sunnuntaina alkaa taas adventin aika, mikä valmistaa meitä jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Sana adventti tarkoittaa Herran tulemista. Jeesus tuli tänne maailmaan ensimmäisen kerran, kun Hän syntyi meille Vapahtajaksi, jotta saisimme ikuisen elämän. Raamatussa meille luvataan, että Jeesus tulee toisen kerran noutamaan omansa luokseen taivaaseen.

Raamatussa meitä kehotetaan valmistautumaan tuota suurta Jeesuksen toisen tulemuksen päivää varten. Siinä mielessä elämme jatkuvasti adventin aikaa. Adventin aikaan liittyy Hoosianna-hymnin laulaminen. Hoosianna-huudahdus oli alun perin rukous: ”Oi auta, pelasta.” Lyhyt rukous, mutta miten merkittävä! Tämän sisältöinen lyhyt rukous lienee kaikista eniten rukoiltu – usein hätähuuto Jumalan puoleen. Siinä rukoilija turvautuu kokonaan Jumalan apuun, pelastukseen ja armoon, ja tiedostaa, että pelastus ja apu tulee yksin Jumalalta.

Luukkaan evankeliumin luvussa 18 kerrotaan miehestä, joka tuli kirkkoon synnin hädässä. Hänen tuskansa oli niin suuri, että hän ei tohtinut kohottaa katsettaan ylös taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Jeesus sanoi, että tuo mies meni kotiinsa vanhurskautettuna, mikä tarkoittaa Jumalan edessä syyttömäksi julistamista. Miten tärkeää onkaan aina tulla Jumalan eteen sellaisena kuin on ja pyytää Häneltä apua ja anteeksiantoa.

Tästä myös joulun sanoma kertoo meille Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Jumalan siunaamaa adventin ja joulun aikaa!

Veli Keronen
Seurakuntatyöntekijä, Adventtiseurakunta

Samankaltaiset artikkelit

  • Liitto ja Arkki

    Israelin, Jumalan kansan kysymystä voidaan tarkastella myös siten, että seuraamme Liiton arkin vaiheita ja sen sisällä olleiden liiton merkin kymmenen käskyn lain vaiheita.Jumala teki kansansa kanssa liiton Siinailla. Tuon liiton merkiksi Hän antoi lain taulut, jotka pantiin liiton arkkiin.2 Moos. 24:7,8. Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: ”Me…

  • Neljä Lausetta Jumalan Suusta

    Lause yksi: 1 Moos 1: 31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. Jumalan luomistyö oli kaikin tavoin täydellinen ja hyvä. Jumala itse lepäsi tyytyväisenä saatuaan luomistyön päätökseen. Koko maa oli vihanta puutarha, kaunis ja lempeä, täynnänsä kaikkia siunauksia ihmiselle….

  • Rakentaminen

    Luuk 17:28. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Jeesus sanoo rakentamisen olevan yksi lopun ajan merkki monien muiden ohella. Oletko pannut merkille miten paljon on viime vuosina rakennettu esim. pääkaupunkiseudulla? Katon alla, lämmintä tilaa on valtavasti. Enää ei välihousuja tarvita talvella eikä sateenvarjoa kesällä….

  • Lahjoista parhain

    Joulu on lahjojen antamisen ja lahjojen saamisen aikaa. Annamme lahjoja rakkaudesta ja hyvästä tahdosta läheisiä ja lähimmäisiä kohtaan. Jo useita vuosisatoja ennen Jeesuksen syntymää Jesaja ennusti Jeesuksen syntymästä, siitä suurimmasta ja parhaimmasta lahjasta, joka on annettu meitä jokaista varten: »Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä…

  • Jaakobin paini

    Adam ja Eva olivat puetut ihmeelliseen valopukuun ennen lankeemustaan. Varmaan nuo puvut olivat kauniit ja ilmensivät ihmisparin kuninkaallista jaloutta ja viattomuutta. Taivaallinen puku edustaa taivaan ilmapiiriä, tunnetilaa, joka taivaassa vallitsee. Millainen on taivaallinen tunnelma? Vaikea sitä on sanoin kuvata kun ei ole sitä kokenut. On vain joitakin äärten häämötyksiä ja välähdyksiä millaista taivaassa saattaisi olla….

  • Uuden vuoden lupaukset

    Vuoden vaihtuessa monet tekevät lupauksia aloittaa uusi vuosi esimerkiksi terveellisillä elämäntavoilla ja pyrkiä niitä noudattamaan, koska on tutkittua tietoa siitä, miten suuri vaikutus niillä voi olla meidän terveyteemme ja parempaan elämänlaatuun. On myös tärkeää aina muistaa, että Raamatussa on valtava määrä Jumalan lupauksia, joihin voimme turvata myös alkaneen vuoden jokaisena päivänä ja hetkenä. Elämme pimeää…