Ihmisellä on taipumus paeta Jumalaa

l Moos. 3:8. ”Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan.”
Ihmisellä on aina taipumusta paeta Jumalaa. Se on meidän luonnollinen liikesuuntamme. Kasvaa poispäin Jumalasta. Erottautua Hänestä. Tämä on tietenkin pahan hengen työtä ja tarkoitus. Uusi maailmanjärjestys, Agenda 2030 COP27, PRIDE-liikehdintä kuten nykyhegemoniasta sanotaan, on juuri tällainen suuntaus. Joka sitä vastustaa, on kaiken hyvän vihollinen. Paholainen yrittää nyt kuumeisesti luoda täysin Jumalasta riippumattoman uskonnolis-poliittisen maailman, jossa se voisi vapaasti hallita. Oikea, elävä Jumala halutaan jättää ulkopuolelle ja hänen vaatimuksensa unohtaa. On kauhistuttavaa ajatellakaan, miten moraali on rappeutunut. Pienenä esimerkkinä kerron erään Heinon pariskunnan teloituksesta muutaman lantin takia, jonka tekivät nuo neljä poikaa. Tämä tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Radiossa haastateltiin heidän koulukavereitaan ja eräs tyttö päivitteli sitä, että näistä pojista puhutaan niin paljon ja mitä kauheaa he ovat tehneet, vaikka he eivät ole ollenkaan sellaisia. Eivät lainkaan sellaisia. Tuli heti mieleen, että ovathan he sellaisia kuin puhutaan, eli murhaajia. Mutta onko niin, että kun he ovat hyvistä perheistä, sööttejä poikia, niin se miltä he näyttävät on tärkeämpää kuin ne kylmäveriset murhat, jotka he tekivät. Ihmiselämä on todella halpa. Tärkeämpää on se, miltä ihminen näyttää kuin se, mitä hän on tehnyt. Kuvallinen ilmaisu on opettanut tähän. Kuvan palvonta on saanut hallitsevan aseman, elokuvan ja TV-kuvan. Onko ulkokuori tärkein ja se mitä on ihmisen sisimmässä hänen luonteensa toisarvoinen?
Tärkeä kysymys kuuluu, että voiko tällainen eristäytyminen Jumalasta onnistua? Onko elämää Jumalan valtakunnan ulkopuolella? Muistatte varmaan miten joitakin vuosikymmeniä sitten Amerikassa rakennettiin valtava lasirakennelma ja sinne alettiin muodostaa aivan omaa ilmastoa ja elinympäristöä, joka ei ollut missään kosketuksessa ulkopuoliseen maailmaan. Siellä piti tuottaa happi ja vesi ja ruoka omasta takaa omin voimin. Siellä piti asua muuta pariskunta pitkiä aikoja ja tulla toimeen omin avuin. Tämä oli kaiketi kokeilu siihen, miten vieraille planeetoille voisi muodostaa tällaisia pienoismaailmoja tulevaisuudessa. Tämä kokeilu ei onnistunut. Se jouduttiin vähin äänin lopettamaan jo melko pian alun jälkeen. Jos täydellinen eristäytyminen elollisesta luonnosta ei onnistu, miten sitten eristäytyminen elämän lähteestä ja Pyhästä hengestä?

9. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: “Missä sinä olet?”
   Ihmisen elämä on joskus hyvin mutkikas juttu. Varsinkin meidän kristittyjen. Saamme jatkuvasti todistaa vihattavista synneistä, joita uuspakanat tekevät ja ihmetellä heidän typeryyttään ja moraalista rappiotaan. Elämme systeemissä, joka vieroittaa Jumalasta. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Joudumme ikäänkuin uimaan vastavirtaan koko ajan. Pyrimme tietoisesti ja kokosydämisesti kohti Jumalaa. Haluamme oppia tuntemaan Jumalan. Me otamme todesta sen, mitä Sana sanoo elämän tarkoituksesta; etsiä Jumalaa, jos voisi Hänet vaikka hapuilemalla löytää, Ap.t. 17:27 Jumala itse etsii ihmistä. Hän tietää, että lasikuvun alla, eli paholaisen lumoavan petoksen alla ei voi elää. Edessä on väistämättä kuolema. Jos sielusi janoaa Jumalaa ole autuas, sillä se on Jumalan teko.

Matt. 11:28-30. “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”
1 Moos. 3:15. ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:* ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.”
Matt. 24:28 ”Missä raato on, sinne kokoontuvat korppikotkat.”
Jokainen, joka kääntää elämänsä suunnan kohti Jumalaa, tulee uskoon, joutuu korppikotkien nokittavaksi tavalla tai toisella. Eli saa kuulla pilkkaa ja jopa vainoa.

Uskonnot ovat nousseet maailmantapahtumissa näkyvään rooliin. Varsinkin islamilaisuuden esiintulo karmeissa terrori-iskuissa on herättänyt huomiota. Tuntuu siltä kuin näillä ääri-muslimeilla olisi vankka usko asiaansa ja sen oikeutukseen. He ovat valmiit kuolemaan niinkuin he sanovat “islamin puolesta”. Uskovatko he niin sokeasti ja varmasti lupauksiin, että marttyyrit pääsevät heti paratiisiin ja parhaille paikoille siellä, kunhan uhraavat vain henkensä?
Tätä miettiessäni ryhdyin pohtimaan mihin minä kristittynä uskon. Onko kristinuskossa jotain, jonka vuoksi olisin valmis uhraamaan oman henkeni? Mikä on kristinuskon ydin?

Hep.l:l-4. ”Jumala on puhunut meille Pojassaan
Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme
profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.”

Room. 5: 6-10. ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.”
Apostoli Paavali näissä jakeissa osoittaa, että myös kristinuskoon kuuluu marttyyrius, uhraava kuolema. Jeesus on kuollut puolestamme. Hän on vuodattanut verensä tähtemme. Hän on avannut meille tien paratiisiin, ikuiseen elämään. Tähän me kristityt uskomme. Kristinusko eroaa muista uskonnoista siinä, että me emme aseta pelastustoivoamme omiin tekoihimme. Emme edes siihen, että uhraamalla henkemme ansaitsisimme osuutemme paratiisista, kuten ilmeisesti muslimit uskovat omalla kohdallaan. Me panemme toivomme yhden ainoan olennon, Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja vuodatettuun vereen syntiemme sovittajana ja pelastuksemme perustana.
Hepr. 12:2. ”katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.”
Katse suunnattuna Jeesukseen. Kumpa tämä olisikin jokapäiväistä todellisuutta! Uskon suuntaaminen Kristukseen. Miten monesti meillä kristityilläkin katse suuntautuu itseemme ja muihin ihmisiin! Alamme luottamaan omaan hyvyyteemme ja omiin voimiimme. Koemme ehkä joitakin suuria hengellisiä kokemuksia, armolahjoja, ja alamme uskoa niihin ja luottamaan niihin ja itse pääasia jää sivummalle.
1 Tim.3:16. ”Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri: Hän ilmestyi ihmisruumiissa, hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta, enkelit saivat hänet nähdä, hänestä saarnattiin kansoille, häneen uskottiin maailmassa, hänet korotettiin kirkkauteen.”

Apostoli kirjoittaa, että usko on salaisuus. Onko se salaisuus vain siksi, että emme ahkerasti pyri tuntemaan Jeesusta, uskomme alkajaa ja täyttäjää? Miten voimme oppia hänet tuntemaan? Raamattu ilmoittaa hänet. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen jokaiselle, joka haluaa oppia hänet tuntemaan.
1 Joh.5:1-5. ”Usko voittaa maailman
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?”

Eikö ole suurenmoisia sanoja. Raamattu sanoo, että voimme voittaa maailman uskon kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän ei tarvitse alistua ja pelätä vaikka maailmassa tapahtuu uskonnon nimissä hirveitä asioita. Kristus on jo voittanut pahan. Kristuksessa mekin voimme voittaa sen kaikenkattavan lumoavan petoksen, johon koko muu ihmiskunta on mielistynyt. Hän antaa meille selvän marssikäskyn; lähtekää pois Baabelista, jopa näin; paetkaa Baabelista! Hän on jo sovittanut syntimme. Hänessä me olemme jo voittajia ja perimme ikuisen elämän kun hän saapuu kunniassaan ja kirkkaudessaan ja polkee rikki käärmeen pään lopullisesti. Ystävä; meidän ei tarvitse uhrata henkeämme marttyyreina, ei kiduttaa ruumistamme, ei alistua mihinkään temppuiluun saadaksemme Jumalan suosion. Me kelpaamme Jumalalle, kun uskomme hänen ainosyntyiseen poikaansa ja siihen, mitä hän on puolestamme jo tehnyt. Pyrkikäämme sen tähden tuntemaan Vapahtajamme. Halajamalla halatkaamme Sanan väärentämätöntä maitoa.

Joh. 17:24. “Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.”
Ystävät meidän päämäärämme ei ole elää jossakin keinotekoisessa eristetyssä ja ahdistavassa tekomaailmassa, jollaista tämä maailma jo miltei täysin muistuttaa, vaan päämäärämme on vapaus, terveys, ikuinen nuoruus, luonnonmukaisuus, puhtaus ja viisaus ja ykseys ja Jumalan toveruus ja yhteinen rakkaus.

Ilkka Kuikka